Rekrytointi

meille palkansaajaksi tai yrittäjäksi!

  Mahtavat ansaintamahdollisuudet huippupaikoilla!

Oletko sinä etsimämme parturi-kampaaja, parturi, kosmetologi, kynsi- tai ripsiteknikko? Tule meille yrittäjäksi tai palkansaajaksi. Etsimme joukkoomme alasta innostuneita tekijöitä, joille tarjoamme riskittömän tavan ansaita kauneudenhoidon parissa elinvoimaisessa ja vilkkaassa liikkeessä. 

 

Eväät menestymiseen!

HIUS on loistavilla sijainneilla varustettu täyden palvelun parturi-kampaamo ja kauneushoitola Jyväskylässä ja Äänekoskella. Olemme tulleet tunnetuksi asiantuntevana ja asiakkaat huomioonottavana palveluntarjoajana sekä joustavana ja reiluna työnantajana.

Liikkeemme on sijoiteltu ympäri kaupunkia hyvien kulku yhteyksien äärelle, jonne asiakkaiden on helppo tulla. Pystymme tarjoamaan myös tekijöillemme mahtavat ansainta mahdollisuudet ja eväät menestymiseen vilkkaiden asiakas virtojen äärellä. 

HIUS toimipisteemme sijaitsevat Kauppakeskus Sepässä, keskustassa Vapaudenkadulla, Keljon Prismassa.  Lisäksi Sokkarilla ja Palokan Prismassa on molemmissa kaksi toimipistettä. Uusin HIUS toimipiste sijaitsee Äänekosken S-marketin yhteydessä.

 

Lue lisää tarjoamistamme eduista ja ansiotakuusta alta!

Avoimet työpaikat

Meillä pääset vaikuttamaan, missä toimipisteessä haluaisit mieluiten työskennellä. Haluatko erikoistua esimerkiksi miesten parturipalveluihin tai kehittää osaamistasi peruukkipalvelujen parissa vai työskenteletkö kauneudenhoidon tai hyvinvointipalvelujen parissa? Meillä kaikki on mahdollista, sillä jokainen liike on omanlaisensa kokonaisuus.

Katso tämän hetken vapaat paikat

HIUS Sokkari (Kauppakeskus Sokkarin tiimistä vapautuu paikka kokoaikaiselle tai osa-aikaiselle parturi-kampaajalle toukokuussa. Hae nyt, täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Meillä on tarjota sinulle valmis asiakaskunta, joten kaikki avoimet paikat soveltuvat hyvin myös valmistuneelle, äitiyslomalta palaavalle tai kaupunkiin muuttavalle hiusalan ammattilaiselle. Aiempi työkokemus ja laaja palveluvalikoima katsotaan eduksi.

Tutustu liikkeisiin tarkemmin ja hae mukaan! Meillä on mahdollisuus täydentää hiuksen tiimiä oikean henkilön osuessa kohdalle. Ota siis rohkeasti yhteyttä, vaikka sinua kiinnostavin toimipiste ei olisikaan avoimien paikkojen listalla juuri nyt.

Haluamme tarjota sinulle mahdollisimman helpon ja hyvän kokonaisuuden ansaita hiusten ja kauneudenhoidon parissa.

VUOKRAHELPOTUS

Kannustamme tekijöitä yrittäjyyteen ja tarjoamme taloudellista turvaa yritystoiminnan aloittamiseen vuokrahelpotuksen avulla.

Yrittäjänä voit itse vaikuttaa tulotasoosi ja tavoitteena onkin, että teet huomattavasti parempaa kassaa itsellesi kuin palkkalaisena.

Vahva tekemisen meininki on olennainen osa hiuksen toimintaa, eikä meille tulla pyörittelemään peukaloita – vaan toteuttamaan intohimoa. Vuokrahelpotuksen sekä kannustavan sopimuksen ansiosta yrittäminen on turvallista HIUS tiimissä. 

Haemme myös päteviä palkkalaisia!

VILKAS ASIAKASVIRTA

Toimipisteemme sijaitsevat Jyväskylän keskeisimmillä paikoilla isojen asiakasvirtojen äärellä.

Olemme halunneet mennä sinne, missä asiakkaat liikkuvat sekä tarjota asiakkaillemme tuntuvia etuja, kuten S-bonusta. Tästä syystä varauslistat täyttyvät meillä hyvin ja olemme muodostaneet pitkäaikaisia asiakassuhteita. Vilkas asiakasvirta tuo taloudellisen turvan myös tekijöille ja he saavat keskittyä täysillä työntekoon asiakkaiden parissa.  Intohimoinen tekijä kerryttää meillä nopeasti oman asiakaskuntansa. 

Ota heti rohkeasti yhteyttä niin kerrotaan mielellään lisää!

KIRJANPITO + EDUT

Meillä yrittäjälle kaikki valmiina kirjanpidosta lähtien. Halukkaille saatavilla tarvittava tuki yritystoiminnan pyörittämiseen mm. hiuksen kirjanpitäjän ja johdon henkilöiden avulla. Jos olet uusi tekijä alalla, autamme sinua kaikessa!

Haluamme panostaa erityisesti tekijöiden hyvinvointi ja kaikki henkilöstöedut ovat tarjolla myös yrittäjille. Etuina mm. Jyväskylän Kuntomaailman jäsenyys, johon sisältyy kuntosalin vapaakäyttö sekä ryhmäliikuntatunnit.

Kesällä 2023 tulossa henkilöstön ilmaiset Padel-vuorot.

 

KOULUTUSTARJONTA

Meillä on käytössä erittäin laadukkaat tuotteet ja tarjoamme hiuksen tiimille jatkuvasti mahdollisuuksia kehittää omaa ja liikkeen toimintaa erilaisten koulutusten kautta.

Koulutukset ovat yrittäjille ilmaisia ja niitä järjestään useamman kerran vuodessa. Koulutuksissa mukana mahtavat yhteistyökumppanimme mm. Wella, IDHair, KC Professional & American Crew.

HYVÄ YHTEISHENKI

Meille on erityisen tärkeää hyvä yhteishenki, jotta kaikki viihtyy työssään ja töihin on kiva tulla joka aamu.

Haluamme olla läsnä koko tiimille ja olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenämme. Meillä jokainen saa äänensä kuuluviin. 

 Vuoden kohokohtia ovat hiuksen virkistyspäivät, joissa päästään viettämään aikaa yhdessä erilaisten aktiviteettien ja teemojen parissa.

 

1

YRITTÄJÄN VAPAUS

Vahva tekemisen meininki on osa hiuksen toimintaa. Meille ei tulla pyörittelemään peukaloita, vaan toteuttamaan omaa intohimoa eli hiuksia ja kauneudenhoitoa.

Keskiössä on vapaus ja vastuu omasta tekemisestä sekä yhteisistä pelisäännöistä, jolloin HIUS tiimissä työskentely on rentoa ja mukavaa. Mm. joustavat työajat mahdollistavat työ ja vapaa-ajan yhteensovittamisen.

 

Tule mukaan kivaan työyhteisöön!

Ota rohkeasti yhteyttä!

 

Henkilöstöjohtaja

Puh. 050 307 9944
mari.l@hius.me

 

Toimitusjohtaja

Puh. 0400 377 773
petrivonb@me.com

 

Kauppakeskus Seppä

Puh: 050 557 0 557

Email: seppa@hius.me

Osoite: Ahjokatu 5
40320 Jyväskylä

Sokos Hyvä Olo

Puh: 014 612 612

Email: sokoshyvaolopk@gmail.com

Osoite: Kauppakatu 24,1krs
Sokos Hyvä Olo-keskus
40100 Jyväskylä

Prisma keljo

Puh: 050 444 88 66

Email: keljo@hius.me

Osoite: Kylmälahdentie 8
Keljon Prisma
40500 Jyväskylä

Keskusta

Puh: 014 617 188

Email: keskusta@hius.me

Osoite: Vapaudenkatu 38
40100 Jyväskylä

Prisma Palokka, vasen pääty

Puh: 014 213 120

Email: palokka@hius.me

Osoite: Palokannorsi 1
Palokan Prisma
40270 Jyväskylä

S-Market Äänekoski

Puh: 050 552 1005

Email: aanekoski@hius.me

Osoite: Matkakatu 2
44100 Äänekoski

Kauneushoitola keskusta

Puh: 050 5530510

Email: info.kauneushoitola@hius.me

Osoite: Vapaudenkatu 38
40100 Jyväskylä

Kauneushoitola Palokka, vasen pääty

Puh: 050 433 7348

Email: palokka.kauneushoitola@hius.me

Osoite: Palokannorsi 1
Palokan Prisma
40270 Jyväskylä

Sokkari

Puh: 050 3636 080

Email: sokkari@hius.me

Osoite: Kauppakatu 24, 1krs
Sokos Tavaratalo
40100 Jyväskylä

Prisma Palokka, kauppakäytävä

Puh: 050 533 8868

Email: palokka@hius.me

Osoite: Palokannorsi 1
Palokan Prisma
40270 Jyväskylä

HIUS Parturi-Kampaamot:

HIUS Kauneushoitola: